Työyhteisöviestintä
2010-hanke oli käynnissä Haaga-Helia ammattikorkeakoulussa vuosina 2005–2008.
Hankkeen tavoitteena oli
sekä selvittää työn ja viestinnän olemusta 2000-luvun tietoperustaisissa organisaatioissa,
että kehittää menetelmiä viestinnän suunnitteluun, toteutukseen ja arviointiin.
Tulokset:
1)
Työ on itsenäistä, itseohjautuvaa,
oman itsen toteuttamista ja palkitsevaa henkisesti, usein myös taloudellisesti.
Rasitteena ovat paineet ja kiire. Työ on oleellinen osa tekijänsä
identiteettiä, suhde työhön on emotionaalinen.
2)
Yhteisöllisyys koettiin myönteisenä
ja tavoiteltavana asiana.
3)
Hyvän viestinnän määrittelyt: viestinnän
laatu eli mielekkäät sisällöt tarjottuna vastaanottajalähtöisesti, työyhteisön
isojen asioiden käsittely vuorovaikutteisesti, ajantasatiedon helppo saatavuus
ja tehokas tiedonvaihto, arvostava sisäinen keskustelu, mihin liittyy
mahdollisuus vaikuttamiseen, työyhteisön jäsenten roolien selkeys ja niihin
liittyvä osaaminen.
4)
Viestinnän käytännöt: Tiedonkulun
periaatteita haluttiin selkeiksi kaikkien toimijoiden kohdalla. Esimiestyön ja
johtamisen vuorovaikutteisuutta korostettiin ja ylipäätään työyhteisön
päätöksenteon ja kehittämisen avoimuutta.
Johtopäätöksiä:
1)
Kokemukset työyhteisöstä ovat vahvasti sidoksissa viestintään.
Tietoperustaisen työyhteisön jäsenet tuottavat todellisuutta yhdessä ja ovat
itse osa sitä.
2)
Tietotyöläisen suhde tietoon on
erilainen kuin perinteisen organisaation jäsenen. Hän ei ole vain tiedon
vastaanottaja tai lähettäjä, vaan itse osa tiedon tuottamista ja sillä
kommunikointia.
3)
Viestintä ei
ole pelkkä funktio, joka on joidenkin vastuulla, vaan elimellinen osa kaikkea
tekemistä. Jokainen työyhteisön jäsen on osallisena.
4)
Koska tietotyöläinen
on itse osa viestintää ja tiedon muodostusta, keskeinen viestinnän
foorumi on työtila itsessään.
5)
Roolit työyhteisöviestinnässä ovat
muuttuneet tavallaan huomaamatta. Työyhteisön jäsenet eivät ole
systemaattisesti hierarkkisessa suhteessa toisiinsa, vaan asiantuntijuus
tuottaa yhtä vastuullisia rooleja kuin organisatorinen asema. Työyhteisössä
elää kuitenkin myös traditionaalinen paradigma siinä mielessä, että johdolla ja
esimiehillä on tärkeä rooli virallisen tiedon kommunikoijina.
6)
Työyhteisöviestintä
peilautuu vahvasti johtamiseen ja johtamiskäytäntöihin. Esimiehen rooli
työyhteisöviestinnässä on vahva mutta ei ylivertainen. Häntä pidetään tärkeänä
tiedonlähteenä, mutta häneen ei kaikessa turvata eikä luoteta. Pikemminkin asia
on niin, että asiantuntijat haluavat tietää, mitä esimies tietää ja ajattelee,
mutta päätelmät tehdään itse tai kollegojen kanssa.
7)
Työyhteisöviestintä liittyy läheisesti
asiantuntijaorganisaatioiden oppimiseen:
viestintäkäytännöt ja foorumit voivat tukea tai ehkäistä organisaation
tiedonmuodostusta ja tietämyksen lisääntymistä.
8)
Työyhteisöviestinnän sisällä on
useita erityisalueita, jotka odottavat viestintäkäytäntöjen
kirkastamista. Aiemmin tunnistettuja erityisalueita ovat olleet mm.
esimiesviestintä, kriisiviestintä ja muutosviestintä. Tämä tutkimus nosti esiin
seuraavien alueiden viestinnän erityisluonteen: johtoryhmä, uusi esimies tai
johtaja, rekrytointiprosessi ja henkilöstömuutokset yleensä, projektit ja
hankkeet, asiantuntijoiden ja tiimien välinen viestintä, kumppanuudet ja
asiakkuudet.
Työyhteisöviestinnän
uusi agenda
Edellä
esitetyt tutkimusalueet ja niistä tarkennetut johtopäätökset yhdistetään
toisiinsa. Syntyy yhteenveto ja konkreettinen määrittely työyhteisöviestinnän
uudesta agendasta, joka muodostuu kuudesta ulottuvuudesta, jotka ovat
sidoksissa toisiinsa:
- isojen asioiden jakaminen ja keskustelu – seurauksena ymmärrys
- ajantasatiedon saatavuus ja osallisuus sen vaihtamisessa – seurauksena
ajan tasalla oleminen ja arvostuksen kokemus
- tunnelma – seurauksena kuulumisen kokemus
- osallistuminen ja vaikuttaminen työyhteisössä – seurauksena
sitoutumisen kokemus
- yhdessä tekeminen ja oppiminen – seurauksena sitoutuminen,
yksilöiden ja koko työyhteisön osaamisen kehittyminen
- viestintäfoorumien hyödyntäminen – seurauksena kaikkien
osallistuminen ja osallisuuden vahvistuminen